Perjantai 7.4.2017
Kohtaan päivittäin työssäni nuoria aikuisia, varusmiespalvelusta suorittavia miehiä ja naisia. Lisäksi teen työssäni yhteistyötä kuntien etsivien nuorisotyöntekijöiden ja kuntien muun nuorisotoimen toimijoiden kanssa. Lisäksi kuulun jäsenenä työnantajani edustajana moniin nuorten ohjaus- ja palveluverkostoihin ja monialaisiin työryhmiin (muun muassa Pöytyä, Loimaa ja Satakunta). Nuorisolain mukaanhan nuoria ovat kaikki alle 29-vuotiaat.
Nuorten asiakkaitteni kautta ja edellä mainitsemieni kanavien kautta saan paljon tietoa nuorten asioista, ongelmista ja elinolosuhteista. Tyypillisintä viime vuosina on ollut se, että suurin osa nuorista voi hyvin. Samalla kuitenkin osalla nuorista ongelmat ja pahoinvointi kasautuvat.
Olen monesti pohtinut, mistä tämä kaikki eriarvoistuminen johtuu. Varmasti yksi syy on elämän epävarmuus. Nuorilla ei ole enää niin selvää, vaiheittaista elämänkulkua kuin esimerkiksi oman ikäluokkani ihmisillä. Meillä varttuneemmilla on ollut melkoisen selkeä taival: Ensin koulu, sitten opiskelemaan, ammattiin valmistuminen, työpaikan saanti. Monet meistä ovat jopa olleet samalla työnantajalla vuosikymmenet. Jossain välissä on tullut eteen perheenperustaminen.
Tänään on toisin. Nuori joutuu kilpailemaan opiskelupaikoista, osaamisesta, työpaikoista. Lopputulos voi olla kuitenkin epävarmoja pätkätöitä ja nollatuntisopimuksia, vaikka nuori olisi ehtinyt suorittaa jo useamman tutkinnon. Yhteensä 10 000 nuorta on pelkän peruskoulun varassa. Työpaikoista kilpailu on kovaa. Työpaikkailmoituksissa haetaan suorastaan yli-ihmisiä. Työpaikan saannin ratkaisee nykyään useammin hyvä supliikki ja esiintymistaito kuin todellinen alan osaaminen. Miten käy maan hiljaisten, jotka kyllä osaavat alansa, mutta eivät osaa persoonallisuudestaan tai jostakin muusta henkilökohtaisesta syystä tuoda esille osaamistaan. Markkinahenkisyys on tullut myös työpaikkojen täyttämiseen. Jos et osaa myydä osaamistasi, voit jäädä rannalle. Tämä on valitettavaa. Viime vuoden tilastojen mukaan 30 % 18-30-vuotiaista ei ole koskaan ollut varsinaisissa töissä. Miehistä 20-24-vuotiaiden ryhmässä oli koulutuksen ulkopuolella 21,1 % vuonna 2015. Vuonna 2005 vastaava luku oli 12,2 %. Tämä on huolestuttavaa kehitystä.
Rikkonaisen ja epävarman opiskelu- ja työuran vuoksi moni taas siirtää perheen perustamista hamaan tulevaisuuteen.
Erityisen huolestunut olen nuorten ihmisten toimeentulosta. Nuorten 18-24-vuotiaiden keskuudessa on 134000 pienituloista. Tämä tarkoittaa, että tässä ryhmässä kolme kymmenestä on pienituloisia. Muussa väestössä pienituloisia on yksi kymmenestä.
Opintotukea ollaan leikkaamassa syyslukukauden 2017 alusta lukien. Opintorahan määrä pienenee myös korkeakouluopiskelijoilla toisen asteen opiskelijoiden tasolle (258,28 €/kk). Se on pieni raha, kun sillä pitäisi elää itsenäisesti.
Opiskelijat siirtyvät samasta ajankohdasta lukien yleisen asumistuen piiriin. Osalla opiskelijoista tämä muutos saattaa parantaa tukea asumiseen, lähinnä yksinasuvat. Mutta täytyy muistaa, että suuri osa opiskelijoista asuu kimppakämpässä tai avoliitossa. Kimppakämppäasumista monet opiskelijat ja muutkin nuoret ovat suosineet tähän asti, koska kaupungeissa, joissa enin osa opiskelupaikoista on, ei yksinkertaisesti ole riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Yleisen asumistuki myönnetään yhteisesti ruokakunnalle, jolloin myös kaikkien ruokakunnan jäsenten tulot otetaan huomioon. Siis avopuolison tulot ja kaikkien kimppakämpässä asuvien nuorten tulot vaikuttavat, vaikka heillä ei ole minkään valtakunnan sukulaisuussuhdetta tai elatusvelvollisuutta toisiinsa nähden. Jos avopuoliso tai kimppakämpän yksi asuja käy työssä ja saa kohtuullista palkkaa, se saattaa viedä myös kaikilta muilta tuen asumiseen. Ei tässäkään ole järkeä. Erilliset vuokrasopimukset pelastaisivat, mutta kuinka moni on niin valveutunut, että osaa vaatia erilliset vuokrasopimukset. Aina vuokranantaja ei edes suostu erillisiin vuokrasopimuksiin.
Opintolainan kuukausittaista enimmäismäärää korotetaan 400 eurosta 650 euroon, mutta laina pitää aina maksaa takaisin. Ainoa myönteinen asia on, että syyslukukauden 2017 alusta maksuhäiriömerkintä ei enää vaikuta opintolainan saantiin. Pahimmassa tapauksessa muutokset merkitsevät sitä, että opiskelijat yrittävät käydä töissä opiskelun ohessa entistä enemmän ja valmistuminen viivästyy vielä useammilla kuin nykyään. Toinen seuraus on pahimmillaan, että köyhistä perheistä tulevilla lapsilla ei ole enää varaa opiskella.
Pöytyän kaltaisissa kunnissa, jotka sijaitsevat kohtuu etäisyydellä opiskelupaikkakunnasta, esimerkiksi Loimaa tai Turku, opiskelija voisi asua kotonaan tai hankkia kohtuuhintaisen asunnon Pöytyältä, mikäli olisi olemassa toimivaa joukkoliikennettä, jolla pääsee päivittäin kulkemaan opiskelupaikkakunnalle ja takaisin. Tämäkin puoltaa sitä, että Föli-neuvottelut pitäisi aloittaa Turun seudun kuntien kanssa.
Toinen asia, josta olen huolissani, on nuorten mielenterveys. Kilpailu opiskelupaikoista, työpaikoista ja työuran olemattomuus tai rikkonaisuus aiheuttavat helposti stressiä. Huoli toimeentulosta on tällöin ainaisena seuralaisena. Huoli ja stressi kasautuu ja aiheutta pahimmillaan vakavampia mielenterveyden ongelmia kuten masennusta. Varusmiespalveluksenkin keskeyttämisen yleisimpänä syynä ovat mielenterveydelliset syyt.
Osa nuorista on syystä tai toisesta myös hyvin yksinäisiä. Siitä seuraa ulkopuolisuuden kokemus. Ei ole ystävää, jonka kanssa jakaa tärkeitä asioita. Monelle nuorille yksinäisyys voi olla vuosikausia jatkuva musertava kokemus, joka ei voi olla vaikuttamatta mielenterveyteen.
Miten kunta voi auttaa. Kunta voi olla apuna nuorten työllistämisessä ja järjestää matalan kynnyksen apua. Sitä edustavat muun muassa etsivät nuorisotyöntekijät. Kunnassa pitää toteuttaa nuorisotakuuta. Nuorille pitää olla tarjolla harrastusmahdollisuuksia ero puolilla kuntaa. Tarvittaessa pitää järjestää myös kuljetuksia, kun joukkoliikennettä ei juuri ole.
Tilastolukujen lähde Suomen Nuorisoyhteistyö-Allianssi ry : Nuorista Suomessa vuonna 2016
